torstai 30. kesäkuuta 2011

Mobiilipeleistä

Tänään tein raportin aiemmin tekemästäni mobiilipelejä koskevasta nettikyselytutkimuksesta. Kysely on huomisen pelipalaveria varten. Siellä pohditaan ympäristön huomioivia monen pelaajan mobiilipelejä. Kirjoitinkin aiheeseen liittyen aiemmin oman peli-ideani.


“1. Pelaatko mobiilipelejä taskulaitteilla (älypuhelin, kännykkä, tabletti, mediasoitin...)? Mitä pelejä tai minkälaisia? Jos et, miksi?”
Tässä osiossa Angry Birds mainittiin kolme kertaa, mikä ei todellakaan ollut yllätys. Olenhan itsekin eri Birdsien tähänastiset kentät läpi pelannut, ja nyt ovat menossa vasta ladatut uudet tasot. Itse pelaan kuitenkin mobiilipelien sijaan mieluummin nimenomaan tarinavetoisia rooli- ja muita pelejä. Mobiilipelien lyhyt kesto laskee intoani pelata, mutta onhan pidempiäkin pelejä esim. älypuhelimille. Final Fantasy VI:a onkin tullut pelattua, tosin Game Boy -emulaattorilla. NES-emulaattorilla taas olen pelaillut tietenkin Super Mario Bros:eja. Toisaalta kyselyssä muutamat sanoivatkin, että mobiilipelien tulee olla lyhyitä, sillä onhan kännykkä kompakti laite, jota voi käyttää vaikka bussia odotellessa.


“2. Oletko pelannut mobiilipeliä, jossa mukana on useita pelaajia yhtä aikaa (moninpeli)? Mitä/millaisia pelejä?”

Vain kaksi neljästätoista oli kokeillut moninpeliä mobiililaiteella. Eipä niitä kovin paljoa taida nykyään vielä ollakaan, ainakaan suhteessa koko pelitarjontaan. Itsekään en muistaakseni ole moninpeliä testannut. En toistaiseksi edes tiedä yhtään oikeasti kiinnostavaa mobiilimoninpeliä.


“3. Oletko pelannut mobiilipeliä, joka on vuorovaikutuksessa fyysisen ympäristön kanssa (paikannus, kamera...)? Kiinnostaisiko tällainen?”

Tässäkin vain kaksi oli kokeillut tällaista peliä. Itse en tiedä Shadow Citiesin lisäksi oikeastaan mitään tämänkaltaista, enkä ole mitään testannut. Kyselyyn vastanneilta tuli mm. kommenttia, että kamerat ja muut eivät toimi kuitenkaan kunnolla. Ehkä mobiililaitteet toistaiseksi ovatkin hieman lapsenkengissään, mutta katsotaanpa uudelleen vuoden päästä!


“4. Pelaisitko mobiilipeliä usean pelaajan peliä esim. kaupungilla tai muuten ulkona? Miksi tai miksi et?”

Vähän yli puolet vastanneista oli edes hieman kiinnostuneita kokeilemaan tällaista. Monet ilmaisivatkin tavanomaisen näkemyksen: ulkona on parempi pelata kuin piilotella kotona. Itse kyllä menisin ulos muista syistä ja jättäisin pelit sisälle. Ei minua kiinnosta lähteä videopelin takia kaupungille. Pelaan mieluummin rauhassa helposti ja mukavasti. Tämänhetkinen pelitarjonta ei juuri ulos houkuttele, mutta saa nähdä, ehkä tähänkin tulee muutos.


“5. Menisitkö ulos pelaamaan kavereiden kanssa, vai riittäisivätkö tuntemattomat verkkopelaajat houkuttelemaan peliin, vai pelaisitko mieluummin yksin? Miksi?”

Pari ilmoitti haluavansa pelata ehdottomasti yksin, ja viisi sanoi pelaavansa mieluiten tuttujensa kanssa. Neljälle käy kumpi vain. Joku esitti yksin pelaamisen olevan vapaampaa, ja ulkona tämä olisikin merkittävä tekijä, kun kyse olisi oikesta ympäristöstä. Itse kuitenkin vaivautuisin menemään ulos pelaamaan ainoastaan kavereiden kanssa. Tuntemattomien kanssa voi pelata ihan kotonakin. Kaverit saattaisivatkin onnistua houkuttelemaan ulos edes kokeilemaan uutta peliä.


“6. Olisitko valmis pelaamaan mobiilipeliä pidemmän aikaa (pari tuntia tms.) vai liittyisitkö vain, jos peli olisi helposti aloitettava ja lyhyt? Mikä olisi sopiva aika?”

Itselleni mobiililaitteet ovat toissijaisia, ja pelaankin pidempiä tarinavetoisia pelejä tietokoneella ja Xboxilla. Suhtaudun pelaamiseen aika samalla tavalla kuin musiikin kuunteluun: kun olen sen parissa, olen sen parissa kunnolla tunnin parin ajan rauhassa. Toisaalta nopeat pelit ovat käteviä niille, jotka haluavat viihdettä odotteluajoille, kuten aiemmin sanoinkin. Nykypuhelinten akkukesto asettaa pitkille pelisessioille rajat, varsinkin ulkona.


“7. Olisitko valmis liikkumaan pelin aikana, vai sopiiko paikallaan pysyminen paremmin? Mitä ajattelet pelaamisesta esim. kaupungilla kävellen?”

Vastaajista yksi toi esiin ongelman: liikkuessa on huomioitava ympäristö eikä mobiililaitteen näyttö. Eihän kukaan pidä hädin tuskin kolarin välttävästä ruuduntuijottelijasta. Yksi vastaajista esitti myös, että tällaisen pelin olisi oltava helposti pysäytettävissä ja jatkettavissa, jos ympäristö asettaa tärkeämpää huomioitavaa (esim. tutun vastaantulijan) kävelijän tielle. Itse pelaan mieluummin yksinkertaisesti ja helposti.


“8. Kiinnostaisiko ajatuksena esim. paikannuksen hyödyntäminen pelaamisessa? Mitkä mobiililaitteiden ominaisuudet voisivat olla puoleensavetäviä peleissä käytettynä? Mitä huonoa niissä voisi olla?”

Etenkin paikannus ja kamera kiinnostivat monia. Myös puheen käyttö kiinnosti yhtä vastanneista. Paikannuksesta tuotiin esille myös tietoturva - onko hyvä, että muut näkevät, missä pelaaja todella on? Erilaiset erikoisominaisuudet syövät akkua melkoisesti, joten tämä ainakin noussee vakavaksi ongelmaksi.


“9. Mihin peligenreen mobiililaitteet ulkona sopivat mielestäsi parhaiten? Miksi?”

Roolipeli ja strategia olivat suosituimmat, mutta esitettiinpä myös älypelejä (strategian lisäksi). Itsehän ideoin RTS-strategiaa aiemmin blogissani. Shadow Cities on paikannukseen perustuva roolipeli. Minustakin RPG ja strategia vaikuttavat sopivimmilta vaihtoehdoilta.


“10. Millaisesta kaverien kanssa pelattavasta tai ympäristön huomioivasta mobiilipelistä olisit kiinnostunut? Ideoi vapaasti.”

Pitkiä ideointeja ei tullut, ja moni vastasikin: “en tiedä.” Esitettiinpä kuitenkin Pokémon-tyylistä hahmonkehityspeliä, Parkour-peliä, Geo-kätkentäpeliä, kaverien kanssa pelattavaa pitkää roolipeliä ja Pac-Mania (aiemmin blogissa, LUT:n projekti). Aiemmin ideoimani peli on RTS-strategian ja FPS-räiskinnän yhdistelmä. Mielestäni muiden ideoista roolipeli vaikutti toteutuskelpoisimmalta. Se ei ilmeisesti vaatisi liikkumista, paikannusta tai muuta vastaavaa, mutta sitä pelattaisiin kavereiden kanssa mobiililaittein. Luulisi, että näitä olisi jo olemassa.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Mobiililaitteita ja käyttäjäkeskeisyyttä

Tänään vietin aikaa Antti Knutaksen seurassa. Hän on opiskellut LUT:ssa kuusi vuotta ja muutama kuukausi sitten hän aloitti diplomityön tekemisen. DI-tutkinnon jälkeen hän haluaa jatkaa opiskeluaan täällä. Välillä Antti on toiminut kurssiassistenttina. LUT:n hän kokee mukavaksi opiskelu- ja työpaikaksi: kurssikoot ovat usein sopivan pieniä, luovia työntekijöitä ymmärretään ja tuetaan, kursseihin panostetaan kunnolla ja käytännön osaamista pääsee hyvin harjoittelemaan. Hän sanookin LUT:n olevan “suosikkityöpaikkansa”. Yliopistolla on myös monenlaista osaamista projekteihin.















Viime vuonna Antti oli LUT:lla kesätöissä. Hän loi oppimisen avustusjärjestelmän, jonkatapaista Harri teki osana väitöskirjaansa (blogissa aiemmin). Harrin versio toimi vain kannettavassa, mutta Antin versio toimii kännyköilläkin web-selaimella. GuruPlug -Linux-minitietokoneessa on sisäänrakennettu WLAN-tukiasema, joten laitteet voivat ottaa suoraan siihen yhteyden. Ohjelma on siis luennoille tarkoitettu avoimen lähdekoodin järjestelmä, jolla oppilaat voivat esittää nimettömiä kysymyksiä esityksen aikana. Näin kysymiskynnys alenee, ja kysymykset voidaan käsitellä järjestyksessä esityksen loputtua. Sitä paitsi on parempi, että kysymykset voi esittää esityksen aikana, muutenhan ne unohtuvat helposti. Kysymykset heijastetaan adpaterin ja projektorin avulla erilliseksi esitykseksi. Ohjelmaa on käytetty kesäkoulussa ja konferenssissa, ja se osoittautui varsin toimivaksi.


Ohjelman näkymä yleisön edessä








Ohjelman näkymä mobiililaitteella






Guru Plug -tietokone







Diplomityönään Antti tekee rakennusteollisuuden sähköistä tarkastuslistaa Android-laitteille. Se muistuttaa tarkastuslomakkeita, jotka nykyään ovat paperisia dokumentteja rakennuksen osien huolloista jne. Näin laadunvalvonta voi helpottua merkittävästi, vaikka idea saattaa vaikuttaakin ihan tavalliselta. Ohjelma auttaa osaltaan siirtymistä paperittomaan toimistoon, onhan se kätevämpää, kun kaikki tieto on sähköisenä helppoa siirrettävää, säilytettävää ja löydettävää. Ohjelman listoihin voi myös liittää kuvia. Ei ole vielä varmaa, tuleeko sovelluksesta kaupallinen vai ei. Ohjelma hyödyntää viestijonotekniikkaa ja hajautettuja tietokantoja.

Code Campissa 2011 Antti kumppaneineen voitti Greendel-ohjelmalla, joka auttaa sähkönkulutuksen pienentämisessä. Imagine Cupin semifinaaleissa tiimi sijoittui toiseksi. Ohjelma seuraa reaaliaikaisesti kodin sähkönkulutusta ja tallentaa historian. Tieto menee netin kautta pilveen, josta tiedot tulevat laskelmineen käyttäjälle. Ohjelma nimittäin näyttää sähkön hintalaskelmia ja kaavioita. Tiedot saa kännykälle, selaimelle ja työpöytäohjelmalle. Myös Facebook on mukana: kavereita voi haastaa säästämään sähköä. Kaiken lisäksi ohjelmalla voi hallinnoida sähkölaitteita, jos pistorasiaan laittaa välikappaleen. Sähkökeskukseen laitetaan Greendel-laite, jossa on nettitikku-yhteys palveluun. Mallikappale rakennettiin Code Campissa itse käsin. Sekin näyttää lukemia kosketusnäytöllään, ja hallinnointi hoituu helposti itse laitteella.


Greendel-laite







Vuonna 2009 Antti ja muut voittivat Code Campin Lounasmagneetti-ohjelmalla, jolla voi kutsua kavereitaan lounastamaan napinpainalluksella. Android-sovellus toimii kartan ja kaverisysteemin avulla. Nykyään Google Latitude edustaa hieman samantapaista ohjelmaa, vaikkakin laajemmin eri tarkoituksissa.

Lisäksi Antti on tehnyt sukulaisensa automaatiofirmalle teollisuuden valvontajärjestelmän (ei yliopistoprojekti), jota firma markkinoi lisäpalveluna. Ohjelma kerää tietoa eri mittareista ja kasaa tiedot yhteen. Sovelluksen nimi on logiikkaweb.

Iltapäivällä tutustuin tutkijaopettaja Kari Heikkiseen. Hän on ollut LUT:lla töissä vuodesta 1996. Nyt hän opettaa käyttäjäkeskeistä suunnittelua, käyttöliittymiä ja informaatioverkostoja (joiden opetuksessa mukana ovat myös kaksi muuta osastoa). Lisäksi hän on pitänyt seminaari- ja johdatuskursseja. Ajasta karkeasti arvioiden puolet kuluu opetukseen, yli neljäsosa tutkimukseen ja loput yliopiston hallinnollisiin ja muihin toimintoihin.

Opiskelijana LUT:lla Kari oli 1990-luvun alusta lähtien. 1999 valmistuneen diplomityönsä hän teki verkon palvelujen laatuun liittyen. Kyse on tietoliikenteestä ja palvelulaadun mittausparametreista. 2005 valmistunut väitöskirja sen sijaan käsitteli käyttäjäkeskeistä personoinnin hallintaa. Tämä tarkoittaa esim. käyttöliittymän muokkaamista persoonalliseksi käyttäjän mieltymysten mukaan. Karin työ oli lähinnä konseptuaalista ja deskriptiivistä eli kuvailevaa, mutta myöhemmin hänen töidensä pohjalta tehtiin diplomityönä personoinnin hallintatyökalu.

Nykyään Kari tutkii käyttäjäkeskeisyyttä. MoMUPE-projektissa esimerkiksi luotiin ympäristön huomioivia pelejä käyttäjäkeskeisin periaattein. Peleissä esim. sää, lämpötila ja sijainti vaikuttivat pelin kulkuun. Erilaisia konsepteja oli useita, ja ideointi tapahtui yhdessä pelaajien kanssa. Heitä rekrytoitiin ja haastateltiin, jolloin loppukäyttäjäryhmän toiveet ja kiinnostukset huomioitiin heti alussa. Tämä onkin tärkeää, sillä jos käyttäjät otetaan mukaan aikaisessa vaiheessa, tuotteella voi olla suurempi todennäköisyys menestyä. Samalla huonot ideat karsiutuvat, ja turhaa työtä vältetään.

Samalla tavoin on toiminut esim. JamMo-projekti (lisää aiemmin blogissa), jossa Karikin on mukana. Myös virtuaalista nuorisotilaa ja MS-potilaiden kuntoa ylläpitävää sovellusta on kehitetty. Kaikessa kehityksessä tärkeää on ensinnäkin rajata kohderyhmä tarkasti (esim. enemmän pelaavat, vähemmän pelaavat, vanhukset, lapset...) ja toiseksi vastaanottaa näiden mielipiteitä ja näkemyksiä mahdollisimman monessa tuotteen/sovelluksen luomisvaiheessa.

LUT:ia Kari pitää hyvänä työpaikkana: labrassa on loistava yhteishenki. Negatiivisena puolena ovat pienestä koosta johtuvat pienet resurssit, joten tiettyihin asioihin ei aina voida keskittyä yhtä tarkasti kuin suuremmissa yliopistoissa. Kari on mukana kehittämässä opetusta Jarin ja Jounin kanssa mm. Code Campien, opetusmenetelmien ja muiden opetukseen liittyvien tutkimusteemojen puitteissa.

Tietotekninen salatiede

Tiistaina vietin tunnin pari Petri “Hevi” Heinilän seurassa. Hän on assistentti ja jatko-opiskelija, joka on tehnyt pari vuotta väitöskirjaansa. Tutkittavana ovat tietoliikenneohjelmistot, erityisesti hajautetut tietojärjestelmät ja hajautettu kommunikointi. Väitöskirja käsitteleekin viestijonoja.

Tavallisesti ohjelma, esim. nettiselain, ottaa suoraan yhteyttä palvelimeen, mutta viestijonon tapauksessa ohjelman viesti menee palvelimelle jonon kautta. Näin väliin lisätään kolmas osapuoli. Etuna tässä on virheidenhallinta: jos esimerkiksi bluetoothia käyttävä laite siirtyy kantaman ulkopuolelle hetkeksi, säilyy viesti vähän aikaa jonossa, joten kommunikaatio jatkuu samasta pisteestä. Haittapuolena ovat hitaus, resurssien kulutus ja uusi ohjelmistorajapinta, joka aiheuttaa muutoksien tarvetta. Toisaalta ympäristön uudelleenkonfiguroituminen on myös etu, kun voidaan lisätä kommunikaation lisäominaisuuksia.

Hevi on ollut mukana myös OVOPS-projektissa, jossa C++-kielelle luotiin tietoliikennekirjastoa, joka tukee tehtäväpohjaista kerrosarkkitehtuuria ja itsenäisesti toimivia tehtäviä. MOSES-projektissa (Mobility and Services) kehitettiin tietoliikenneohjelmistoja UML-kielelle sopivaksi. Myös 4G-projektissa oli kyse UML-malleista. Näistä jutuista en itse tajua kyllä yhtään mitään. Hankintaprojektissa C++:aa parsittiin, jotta voitaisiin luoda testitapausohjelmia ohjelmankehityksen avuksi. Normaalisti nämä ohjelmat luodaan kokonaan käsin koodaamalla, mutta Hevi pyrkii tekemään niistä automaattisia. Testitapausohjelma on siis sovellus, joka testaa ja etsii vikoja kehitteillä olevasta ohjelmasta.

MOBISERV (http://mobiserv.eu) sen sijaan on yleistajuisempi EU-projekti, jossa Pekka Jäppinenkin (aiemmin blogissa) on mukana. Hevi ja Pegax järjestävätkin kesäkoulun aiheesta. Projektin tavoite on tukea vanhusten itsenäistä elämää tietotekniikan avulla. Pekka suunnittelee tässä tietoliikennettä.



MOBISERV-projektin robotti















Koska normaalit arjen asiat ovat usein vanhuksille vaikeita, tietotekniikkaa, sekä koneita että ohjelmia, luodaan avuksi jokapäiväisiin toimintoihin. Keskeinen asia on assistenttirobotti. Sen avulla hoidetaan viestintää: videokonferensseja hoitajien, sukulaisten ja muiden kanssa, puheluita Skypen välityksellä sekä mahdollisia hätäpuheluita hätäkeskuksiin ja hoitohenkilökunnalle. Hätäpuhelun robotti osaa soittaa automaattisesti, jos vanhuksen älyvaatteen kiihtyvyysanturit kertovat kaatumisesta. Vaatteet tarkkailevat myös pulssia ja hengitystä. Muistihäiriöstä kärsiviä robotti muistuttaa syömään ja juomaan kannustavasti eikä nalkuttavasti: se voi esim. kysyä, miltä ruoka maistuu. Kauko-ohjaus on mahdollinen, ja robotin tulee löytää vanhus kutsuttaessa. Tällä hetkellä autettavan luo suunnistaminen on tosin hieman ongelmallista, onhan ympäristön tunnistaminen asia erikseen.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Bussissa törmäsin Janne Parkkilaan, jonka kanssa keskustelinkin torstaina. Janne on 25-vuotias DI-opiskelija ja kesätyöläinen LUT:lla. DI-tutkinnosta opintoja puuttuu noin vuoden verran. Viime syksynä hän lähti Espanjaan vaihtoon, ja pari viikkoa sitten hän palasi Suomeen.

Janne on ystävänsä Rostislav Malevichin kanssa niittänyt melkoisesti voittoja Code Campeissa. Ystävykset myös väsäävät vapaa-ajalla pelejä, ja oman indiepelifirman perustaminen on suunnitelmissa. Janne haaveilee muutenkin omasta yrityksestä, ja ideoita hänellä riittääkin. Nyt Janne ja Rostislav viimeistelevät Wild Train -mobiilipeliä, jonka aikaisempaa versiota “Rosti” oli luomassa Code Campissa 2011. Työ etenee vapaa-ajalla, mutta kohta on aika julkaista ensimmäinen versio Windows Live Marketissa ja kääntää peli Windows Phonelta myös Androidille ja Iphonelle.

Pelissä pidetään yllä tavaralastia kuljettavan junan matkaa lisäämällä hiiliä ja vettä koneeseen. Pelaajan on pidettävä huolta, ettei kone ylikuumene tai jäähdy ja samalla puolustauduttava rosvoja vastaan. Mitä kovempaa junan saa kulkemaan, sitä enemmän rahaa kertyy ajan mittaan, mutta myös rosvot muuttuvat vaarallisemmiksi. Rahalla ostetaan hiiltä, vettä, pommeja rosvojen torjumiseen ja työkaluja rosvojen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Kyse on siis eräänlaisesta resurssitasapainoilusta. Rosvojen ammuskelu hidastaa junaa, jolloin rahaa kertyy huonosti. Lisäksi juna on pysäytettävä oikeaan aikaan määränpääasemalla. Peli on tarkoitus julkaista jo lähipäivinä. Yksinkertainen peli-idea mahdollistaa nopeat ja satunnaiset pelit, varsinkin kun kyseessä ovat mobiililaitteet. Lisätietoa saa täältä: http://www.codecamp.fi/doku.php/wp7_xna2011/lut1/start
Wild Trainin lisäksi suunnitteilla on myös toinen peli, mutta siitä Janne ei vielä kerro mitään.



Janne osaa myös seistä käsillään.
















Vuonna 2009 Janne ja Rostislav tulivat toiseksi Suomessa samassa Imagine Cupissa, jossa Were kumppaneineen pääsi edustamaan Suomea Egyptiin. Kyseessä oli GiftD-kehitysapuohjelma, jolla esimerkiksi Punainen Risti ja muut avustusjärjestöt voivat ilmoittaa, että tietty määrä tiettyä tavaraa on haussa. Jos tarvitaan esimerkiksi 500 peittoa, käyttäjät ilmoittavat omistavansa pari ylimääräistä kappaletta, jolloin PR ilmoittaa lähimmän keräyspisteen, jonne käyttäjät sitten vievät peittonsa. Ohjelmalla voi seurata toiminnan etenemistä, ja kun tarvittava määrä tavaroita on kerätty, käyttäjä saa ilmoituksen paketin lähtemisestä määränpäähänsä. Mahdollisesti palvelu voi myös antaa tietoa siitä, mitä kyseisillä tavaroilla tehtiin ja saatiin aikaan kohteessa. Ohjelman kehitys oli aloitettu Code Campissa, jonka he myös voittivat.

Toisessa Imagine Cupissa 2010 Janne ja Rostislav kilpailivat viittomakieliohjelmalla nimeltä PUHE, jolla he voittivat edeltäneen Code Campin. Ohjelmassa on kaksi osaa: PUHEpedia ja PUHE@edu (joka jäi tosin suunnitelman tasolle). PUHEpedia on Wikipedian tyyliin toimiva, vapaasti muokattava sosiaalinen sanakirja, joka toimii oheisen kaavion mukaisesti.



















Sanakirja toimii web-kameran ja puheentunnistuksen avulla. Jos viittomakielen sanaa ei löydy sanakirjasta, viittoo ohjelman 3D-hahmo sen viittomakirjaimin. PUHE@edu taas on viittomakieltä opettava ohjelma, joka sisältää mm. pelejä.
http://codecamp.fi/doku.php/dotnet2010/grp3/start?s[]=puhe

Vuoden 2009 kesäkoulun Code Campissa Janne ja Rostislav voittivat mChorder-kitaraohjelmalla. Kesäkoulu liittyi aiheeseen “Music In Mobile Environment” ja UMSIC-projektiin, joten ohjelmien oli oltava musikaalisia. Jannen ja Rostin ohjelma oli kitarasointupankki, jossa oli myös pelin runko: ohjelma pyysi näyttämään tietyn soinnun näytön otelaudalla, ja pelaajan oli muistettava soinnun sävelet.
Vaadin- Code Campin 2009 ystävykset voittivat TwiToday-ohjelmalla. Se tekee päivän Twitter-päivityksistä automaattisesti jatkuvan tasaisen virran, jonka linkkejä voi esikatsella lennossa. Halutessaan voi pysäyttää virran ja jäädä katsomaan kiinnostavia päivityksiä.
http://codecamp.fi/doku.php/vaadin2009/grp2/start?s[]=twitoday

Android- Code Campissa 2010 Janne ja Rostislav koodasivat GangStar*-pelin Android-puhelimille (huom., ei liity mitenkään myöhemmin ilmestyneeseen Gangstar-peliin). Ohjelma hyödyntää paikannusta ja Google Mapsin karttadataa. Pelissä rikollisryhmät valtaavat alueita kaupungista hieman samaan tyyliin kuin ideoimassani strategiapelissä. Sovellus sijoittui kolmanneksi.
http://codecamp.fi/doku.php/android2010/grp6/start?s[]=gangstar%2A

2010 Janne ja Rostislav voittivat XNA- Code Campin xbox/pc-pelillä Mad Boxing. Demoa varten nyrkkeilysäkkiin laitettiin purettu Guitar Hero -ohjain, mutta pelata voi myös näppäimistöllä. Nyrkkeilysäkillä pelattaessa on osuttava merkittyihin kohtiin, joissa GH-ohjaimen nappulat sijaitsevat.
http://codecamp.fi/doku.php/xna2010/grp3/start?s[]=mad&s[]=boxing

Janne kertoo opiskelumotivaationsa kasvaneen juuri Code Campien ansiosta. Hän onkin tyytyväinen siitä, että osastolla kannustetaan erilaisiin kokeiluihin ja omaan yrittämiseen. Erityisen kiitollinen Janne on Jari Porrakselle, joka luo motivoivaa ilmapiiriä ja kannustaa ideoimaan itse.

Kuten edellisenäkin kesänä, kesätyönään Janne kehittää nyt Cyber Foraging -tekniikkaa. Kyseessä on tehtävien siirtäminen langattoman lähiverkon kautta esim. älypuhelimilta tietokoneille. Näin säästetään sekä kännykän tehoja että akkua lyhyissäkin tehtävissä. Esimerkiksi kuvankäsittely on liian raskasta kännykälle, joten se ottaa yhteyttä tietokoneeseen, ja kone hoitaa itse laskennan, kun taas kännykkä vain näyttää tuloksen. Tehtävät jaetaan myös automaattisesti eri prosessoriytimien suoritettaviksi. Ongelmana on tietoturva - mitä tehtäviä joku ajaa koneellani? Tässä projektissa siitäkin on kuitenkin huolehdittu rajoituksilla, ja tietokone ei tarjoa resurssejaan muille, jos ohjelma ei ole käynnissä.

Juuri nyt tällaiselle ohjelmalle ei vaikuta olevan suuremmin käyttöä, mutta tulevaisuutta ajatellen esim. älyvaatteet voisivat hyödyntää tekniikkaa. Esimerkkinä Janne mainitsi savusukeltajan: älyvisiiri on yhteydessä paloauton tietokoneeseen ja havaitsee liikettä savun seasta. Kone hoitaa laskemisen ja visiiri vain kuvaa ja näyttää liikkeet.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Keskiviikko alkoi tietenkin kahvilla, minkä jälkeen haastattelin professori Jari Porrasta. Hän hoitaa hallintoasioita ja opettaa monenlaisia kursseja. Töitä riittää, ja nyt hoidettavana on lisäksi akkreditoinnin eli koulutusohjelman kansainvälisen arvioinnin valmistelu. Käytännössä tämä tarkoittaa osaston toimien selostamista ja dokumentointia tarkastajia varten.

Jarilla on kiitettävä määrä opetettuja kursseja - karkeasti arvioiden yli 300. Erilaisia kursseja hänellä on ollut noin 50. Onhan hän tosin ollut LUT:lla töissä jo todella pitkään: opiskelun hän aloitti 1988 ja tuntiopetuksen jo seuraavana vuonna. USA:sta palattuaan 1992 hän aloitti vakituisen työn assistenttina ja projektitutkijana. Diplomi-insinööriksi hän valmistui 1993 ja lisensiaatiksi kahta vuotta myöhemmin. 1998 valmistui väitöskirja, joka koski rinnakkaislaskentaa. Jari olikin mukana tekemässä laboratoriosta rinnakkaislaskentaympäristöä, jossa eri tietokoneet yhdistettiin toisiinsa verkon kautta ratkaisemaan yhteisiä tehtäviä. Siihen aikaan yliopistolla oli vain yksi 2-prosessorinen tietokone. Nykyäänhän on aivan tavallista, että normaaleissa kotikoneissakin on vähintäänkin neliydinprosessoreja, hieman tehokkaammissa kuusi, joissakin 12.


Jarin työhuoneen kirjahylly on täynnä diplomitöitä. Itse asiassa viime vuonna hän teki niiden tarkastamisessa yliopiston epävirallisen ennätyksen: 60 diplomityötä yhdessä vuodessa. Tarkastuksen lisäksi hän ohjaa laboratorion jatko-opiskelijoita ja diplomityöntekijöitä, mikä onkin aikaa vievää puuhaa. Usein työt tehdään yrityksissä, mikä vähentää diplomitöihin käytettyä hallinnollista aikaa.


Laboratorion hallintatehtäviin kuuluu mm. budjetin suunnittelemista ja seurantaa, henkilöstöhallintoa ja monenlaista muuta. Sen lisäksi Jari hoitaa tutkimushallintoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Jari on lähes kaikissa projekteissa ja hankkeissa valvojana ja esimiehenä. Myös rahoituksen hakeminen on hänen tehtäviään.


Tässä yliopistossa Jaria häiritsee lisääntyvä byrokratia ja hallinnollisuus, jotka ovat työiloa vähentäviä tekijöitä. Myös kaikenlaisten asioiden mittaaminen asteikoin ja arvosanoin sekä työntekijöiden samaan muottiin valaminen ärsyttävät häntä. Positiivista sanottavaa Jarilla on etenkin tästä laboratoriosta: pitkään yhdessä työskennelleiden välille on syntynyt vahva, hyvä yhteishenki.


Jari pitää paljon opettamisesta, minkä kyllä huomaa hänen kurssimääristään. Koodaus on hänestä erityisen mukava tietotekniikan osa, vertaapa hän sitä kuvanveistämiseen ja käsityöhön. Luovalla toiminnalla on lukemattomia mahdollisuuksia, ja lopussa kiitos seisoo. Erilaisten asioiden tutkiminen on Jarin mielestä hieman kuin hänen intohimonsa ruoanlaitto: erilaiset kokeilut tekevät työstä kiinnostavan ja monipuolisen. Ruoanlaiton lisäksi hän harrastaa metsästystä, marjastusta, sienestystä ja pesistä. Kotona hän rakentelee tarvittaessa kaikenlaista ja lukee kirjoja. Kaiken lisäksi Jari on myös aktiivisessa roolissa maakuntakomppaniassa, mikä tarkoittaa useita kertausharjoituksia vuodessa.


Iltapäivällä tutustuin tutkija-opettaja Pekka Jäppiseen. Hän on opettanut kursseja ainakin tietoliikenneprotokollista ja langattomista tekniikoista. Ensi vuonna hän luennoi tietoturvasta ja langattomista palveluista. 2004 julkaistussa väitöskirjassaan hän käsittelee henkilötietojen siirtämistä mobiililaitteilla. Nykyään Were (aiemmin blogissa) jatkaa tätä työtä. Juuri tietoturva ja yksityisyydensuoja etenkin mobiililaitteilla kiinnostavat Pekkaa.




Pekka "Pegax" Jäppinen











1992 opiskelunsa ja 1995 työnsä LUT:lla aloittanut Pekka teki diplomityönsä mobiilinavigointiin liittyen. Kyse oli bluetooth-sovelluksesta, jolla voitiin suunnistaa esim. yliopiston käytävillä. Tästä minulle tuli omat kokemukseni mieleen, joten tällainen ohjelma ei olisi mikään huono juttu. Nyt osaan tosin jo suunnistaa täällä paremmin (vrt. toinen blogipostaus). Vuosituhannen alussa bluetooth-sirut maksoivat liikaa, joten ne eivät olleet yleistyneet tarpeeksi ohjelman käyttöönottoa varten.

Juuri nyt Pekka on projektipäällikkönä EU-projektissa, jossa pyritään luomaan vanhuksia avustavaa robottia. Lisäksi hän on Smart Grid -projektissa, jossa kehitetään älykästä sähkönjakelua, joka Suomessakin otetaan käyttöön lähivuosina. Näin sähkömiehen ei tarvitse tulla lukemaan mittareita, vaan homma hoidetaan etäyhteydellä. Tässä Pekka tutkii yksityisyydensuoja-asioita ja järjestelmän väärinkäyttömahdollisuuksia.


Sloveniassa Pekka oli mukana tutkimassa RFID-tagien (paljon lisää edellisissä blogipostauksissa) turvallisuuskysymyksiä, ja projekti johtikin patenttiin suojatusta RFID-tagin luvusta. Nyt hän on järjestely- ja suunnitteluvastuussa elokuussa pidettävästä kesäkoulusta, joka liittyy vanhusten arkea helpottavaan tietotekniikkaan. Siellä hän pitää myös luennon, joka keskittyy yksityisyydensuojaan ja tietoturvaan. Vanhuksen terveydentilaa seuraavat laitteet on suojattava, jotta tiedot eivät päädy vääriin käsiin. Pekka oli myös järjestämässä Suomen ja Venäjän välistä FRUCT-konferenssia (www.fruct.org). Lisäksi Pekka ohjaa ja arvioi tietoturvaan liittyviä diplomitöitä ja esiarvioi tietotekniikkalehtiin lähetettäviä artikkeliehdokkaita. Vapaa-ajallaan hän pelaa jalka- ja lentopalloa ja käy suunnistamassa.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Tänään tutustuin Harri Hämäläiseen. Hän on tehnyt väitöskirjaansa vuodesta 2008. Aluksi olimme opiskelijan diplomityötä, Learning Styles -ohjelmaa, koskevassa palaverissa. Kyseessä on opiskelijoiden käyttämä palvelu, jossa tehdään testejä ja kyselyitä oppimistyyleihin liittyen. Näin opiskelija saa täsmällistä tietoa oppimistyylistään, ja opettaja saa tilastotietoa kurssiensa oppilaista ja voi tarvittaessa kehittää opetusmenetelmiään sopivaan suuntaan. Ohjelma luokittelee oppilaat oppimistyylien perusteella esim. joko visuaalisiksi (suosivat visuaalisia esityksiä) tai verbaalisiksi (suosivat kirjoitettuja ja puhuttuja esityksiä) ja aktiivisiksi (oppivat tekemällä asioita toisten kanssa) tai reflektiivisiksi (oppivat pohtimalla asioita yksin) . Palaverissa keskusteltiin mm. käyttöliittymän kehitystä vaativista asioista.














Harri on ollut LUT:lla töissä vuodesta 2000, ja opiskelun täällä hän aloitti 1998. Hän on ehtinyt työskennellä monenlaisten projektien parissa tekstareista opintojen suunnittelun helpottamiseen. Onpa hän ollut vaihdossa ulkomaillakin kertaalleen ja toisen kerran töissä.


2000-luvun alkupuolella Harri oli mukana projektissa, jossa kehitettiin ohjelma, joilla tekstiviestillä voitiin tilata sähköpostiin dokumentteja. Näin luennolla tai seminaareissa voitiin tilata lisätietoa tai vaikka diaesitys itselle sähköpostiin lähettämällä viesti tiettyyn numeroon.


Jälleen kerran törmään RFID-tekniikkaan. Harri oli nimittäin tutkimassa RFID:n hyödyntämistä lääketeollisuudessa: yksilöidyt lääkepakkaukset ovat paljon vaikeampia väärentää, kun tuotteen alkuperä ja kaikki tuotanto- ja toimitusketjun vaiheet ovat tiedossa. Lisäksi Harri oli osallisena Mobilding- ja Mobtool-projekteissa, joissa tutkittiin RFID:n hyödyntämistä rakennusteollisuudessa(lisää edellisissä postauksissa). Monet aiemmin haastattelemani työntekijät ovat myös olleet näissä mukana.


Opiskeluun liittyviä ohjelmia kehittämässä Harri on ollut useita kertoja, joten hänen väitöskirjansakin liittyy tähän. Hän kehitti vuosituhannen alussa sovellusta, jolla luennoilla ja muissa esitystilaisuuksissa voidaan lähettää luennoitsijalle kysymyksiä kesken esityksen. Kysymykset näkyvät kaikille valkokankaalla, mutta ovat kuitenkin nimettömiä, mikä alentaa kynnystä kysyä epäselvistä asioista. Tätä kehitystyötä Antti Knutas on jatkanut eteenpäin viimeisen vuoden aikana. 2005 valmistuneena diplomityönään Harri teki opintojensuunnittelujärjestelmän, joka oli pari vuotta käytössä yleisesti tietotekniikan laitoksella.


Väitöskirjassa pyritään parantamaan ja helpottamaan opetusta ja opiskelua. Työ on opiskelijakeskeinen, ja e-portfoliot ovat tärkeä osa sitä. Näin painottuu opiskelijan aktiivinen rooli oppimisessa.










Oheisen kaavion eri vaiheisiin on kuhunkin sopivia ohjelmia. Teollisuuden vaatimuksista saa selvää eräänlaisella hakukoneohjelmalla, joka hakee työpaikkailmoitusten toistuvia sanoja. Näin voidaan kartoittaa erilaisten vaatimusten yleisyyttä. Jos esimerkiksi ohjelmaan syöttää haun “HTML”, esiin tulee kyseisen sanan lisäksi mm. sanat CSS ja JavaScript. Huomataan, että monissa HTML-koodauksen taitoa vaativissa työpaikoissa vaaditaan myös näitä muita taitoja. Tämä tieto voi lisätä motivaatiota (“Mitä minä muka tällä taidolla teen?” -lauseisiin vastauksia) ja auttaa opintojen suunnittelemisessa. Nyt ohjelma näyttää tuloksissa tavallisia sanoja kuten “ei” ja “ja”, mutta tällaisia sanoja rajataan pois tekemällä varastoa olennaisista sanoista, joita ovat sekä tekniset taidot (HTML, JavaScript, englannin kieli...) että työntekijän ominaisuudet (avoimuus, asiakasystävällisyys...).


Yliopisto taas on tehnyt kurssien kartoitusta, sillä opinto-oppaan esittelytekstit eivät aina kerro kaikkea kurssien sisällöstä. On tehty kyselyitä työllistetyille, joissa kartoitetaan työelämässä todellisuudessa tarvittuja taitoja ja ominaisuuksia suhteessa yliopiston tarjoamiin ja kehittämiin taitoihin. Monet voivat kokea tarvinneensa esim. ruotsia vähemmän kuin mitä yliopisto on opettanut.


Luentojen palautejärjestelmä sijoittuu kaaviossa opiskelijan ja yliopiston väliin, samoin kuin vertaisarviointijärjestelmä opiskelijoiden töille. Jälkimmäisen avulla opiskelijat tarkastavat toistensa työt ja esittävät parannusehdotuksia. Näin oppimista tapahtuu varsinaisen työn jälkeenkin ryhmässä. Opiskelijan osaa kaaviossa edustaa Learning Styles -ohjelma, harjoituspäiväkirja ja opintojen suunnittelujärjestelmä. Olennaista onkin, että oppilas oppii itse aktiivisesti aiemmin oppimaansa arvioiden ja itseään tarkastellen.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Torstaina olin Ari Happosen seurassa. Hän on tehnyt väitöskirjaansa vuodesta 2006, mutta osallistuu väitöskirjatyönsä lisäksi myös teollisuutta tutkiviin hankkeisiin
projektityöläisenä. Projektien etuna on niiden selkeä käytäntöön kytkeytyminen, joten niistä saa antoisaa ja hyvää materiaalia väitöskirjatyöhön. Kääntöpuolena voi kuitenkin olla työn raskaus yhdistettäessä tieteellinen työ käytännön tutkimukseen. Tutkimustyön lisäksi Ari on toiminut mm. opetustehtävissä matematiikkan saralla sekä seminaarikursseilla.

Tutkimuksessa Ari keskittyy teollisuuden tietotekniikkaan ja prosesseihin, prosessiohjaukseen ja logistiikkaan. Hänen väitöskirjansa käsitteleekin logistiikkaa ja yritysten toimintaa. Puhuimme projekteista, joihin hän on aiemmin osallistunut, ja taas esiin hyppäsivät mm. RFID-tagit (myös seitsemännessä ja ensimmäisessä blogipostauksessani) ja samantapaiset NFC-tagit. NFC on kuin RFID, mutta se skannataan hyvin lyhyeltä (esim. alle 3 cm) etäisyydeltä.

RFID:n osalta Ari otti esimerkiksi vaatekaupan toimintamahdollisuudet. Tässä esimerkissä Kiinasta on tilattu kontti vaatteita, jotka kaikki on tagitettu valmiiksi jo tehtaalla. Tuotteet vastaanottava henkilö (esim. Suomessa) nostaa jo lähetyspäässä valmiiksi henkareihin laitetut vaatteet kontista automaattiseen henkarinkuljetusjärjestelmään, joka skannaa automaattisesti vaatekappaleet ja ohjaa ne tyypin ja koon perusteella oikeaan lajitteluhaaraan järjestelmästä: tietyt paidan tuonne, tällaiset takit tuonne, jne... Näin vaatteiden järjestyksellä itse kontissa ei ole väliä. Samalla kun vastaanottopaikalla tuotteet viedään skannausportin läpi, varmistuu, että kaikki tilatut tuotteet ovat tilauksessa mukana. Vaatteet voidaan lastata rekkoihin kauppoihin kuljettamista varten, tai jos lajittelu tapahtuu suuremman kauppakeskuksen vastaanottopisteessä, ne voidaan viedä kuljetus- tai myyntiräkeissään suoraan myymälätilaan.
















Kaupassa työntekijät vievät vaatteet oikeille paikoilleen. Asiakas tulee sovittamaan tuotteita, jolloin sovituskopin näyttö esittelee yhteensopivia ja liittyviä tuotteita skannattuaan koppiin tuotujen vaatteiden tagit. Jos taas esimerkiksi asiakkaan valitsema vaatekappale on liian pieni, voi hän lähettää näyttölaitteella signaalin myyjälle, joka lähtee etsimään kokoa isomman tuotteen asiakkaan puolesta varastosta tai myymälätilasta.

On myös tehty kokeiluja RFID- tai NFC-tagien käytöstä kaupan kassalla: asiakas kävelee kärrynsä kanssa portin läpi, joka skannaa tuotteet kerralla. Kännykässäkin voi olla NFC-tagi, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi maksamiseen asettamalla puhelin kiinni maksualustaan, jolloin maksu veloitetaan esim. puhelinlaskussa. Toisaalta kärryesimerkin tapauksessa itse kärryssä voi olla skanneri, jolloin asiakas skannaa jokaisen tuotteen itse, ennen kärryyn asettamista.

Lisäksi tageja voi toki käyttää moniin muihinkin tarkoituksiin: kiinteistönvälitysfirma voi laittaa liikkeensä ilmoituksiin NFC-tagit, jotka asunnosta kiinnostunut skannaa älypuhelimellaan saadakseen tietoa mukaansa helposti ja kätevästi yhdellä puhelimen heilautuksella. Onpa visioitu jopa kokonaisen kaupan inventaariota vaikka kerran päivässä katossa olevien skannerien avulla. Tällä hetkellä tageja ei voi kuitenkaan yksinkertaisesti skannata kovin suuria määriä kerrallaan, sillä skannausprosessin signaalit voivat sekoittaa ja häiritä toinen toisiaan.

Väitöskirjassaan Ari käsittelee kysyntään ja tarjontaan liittyvää problematiikkaa. Esimerkkinä hän käytti konepajateollisuuden kokoonpanevaa yritystä. Kysyntä ja tarjonta käyttäytyvät esimerkissä syklisesti eli aaltomaisesti: tiettyyn vuodenaikaan tilauksia ja toimituksia on paljon ja johonkin toiseen aikaan vähän. Suuret kertatilaukset uusista lopputuotteiden osista kannattaa tehdä aikaan, jolloin ne ovat parhaiten suhteessa tulevaan tarpeeseen nähden, toisaalta tulee ottaa kuitenkin huomioon osien riittäminen pienemmänkin kysynnän aikana. Asia tulee hoitaa hyvissä ajoin ennen parasta myyntiaikaa, jotta tuotteet saadaan varmasti valmiiksi luvatussa aikataulussa. Toisaalta kun lopputuotteita taas menee paljon kaupaksi, eli myynti on käyrän huipulla mutta lähestymässä siirtymistä pienempää kysyntää kohden, ei enempää tilauksia kannata tehdä, sillä seuraava lasku on huomioitava.

Tärkeää on tulevien aikojen ennakointi: jos kilpailijalla menee huonosti, saattaa myynti kasvaa, jolloin on tilattava enemmän jne. Tulevan kauden käyrät arvioidaan edellisten perusteella. Tietotekniikka liittyy tähän siten, että Ari pyrkii sellaisiin ennakointimalleihin, jotka olisivat mahdollisimman hyvin automatisoitavissa olevia.